Osa 3: Sormet yhdessä vai erikseen?

Vapaauinnin tekniikkakoulun kolmas vlog-jakso pureutuu sormiin. Alta löydät tekstin lisäksi vlogin sekä Swimyin-videon aiheesta.

Kyseisestä pulmasta käydään ja tullaan käymään keskustelua varmasti ikuisesti. Absoluuttista totuutta ei taida olla. Monet kilpauimarit pitävät sormia yhdessä ja toiset harottavat. YouTubessa ohjeistetaan, että sormien pitäisi olla 2-3 millimetriä irti toisistaan, kokonaan yhdessä tai erillään. Mikä on sitten se oikea tapa? Se selviää usein kokeilemalla ja vertailemalla tunnetta ja aikoja. Itse menen aina tunne edellä. Ajattelin muun muassa sitä tekeekö jonkun asian muuttaminen uinnistani helpomman tuntuista, missä lihaksissa veto tuntuu ja kuinka nopeasti uin. Kuten olen jo aikaisemmissa teksteissä kirjoittanut, on vesi mielestäni mestari hämäämään meitä.

Järjellä ajateltuna voisi kuvitella, että kannattaisi pitää sormet koko ajan yhdessä, jotta vesi ei pääse karkaamaan sormien välistä. Tunne on usein voimakas ja vahva, koska veto tuntuu koko kädessä ja usein myös olkapäissä. Näin uin myös itse vuosien ajan, ennen kuin todella aloin selvittää vapaauinnin ulottuvuuksia ja sen moninaisia vivahteita. Nykyään uin sormet erillään. Miksi? Syy liittyy siihen, millä lihaksilla haluan tuottaa voimaa ja myös uinnin taloudellisuuteen. Kun pidän käsivarret rentoina ja sormet erillään, on tunne uidessa huomattavasti rennompi ja aistin pidon paremmin. Itselleni tämä tyyli sopii, koska silloin saan paremman tunteen leveään selkälihakseen, eli “latseihin” (lat. musculus latissimus dorsi). Silloin pystyn myös palauttamaan kädet rennommin ja nopeammin pinnan alle.

artikkeli jatkuu ilmoituksen jälkeen

artikkeli jatkuu

Kun aloin vuosia sitten tehdä Swimyin videoita, oli alkuperäinen suunnitelmani kuvata jokainen vapaauinnin muuttuja. Vaikean tehtävästä teki se, että kaikki muut muuttujat piti pitää ennallaan. Kaikki videot kuvattiin lopulta viisi kertaa, koska en ollut tyytyväinen lopputulokseen. Miksi kerron tämän? Videoiden tekeminen opetti kuuntelemaan herkästi omaa tunnetta ja eriyttämään eri kehonosia, mikä teki minusta aistiherkemmän ja vuosien saatossa myös paremman uimarin. Valmensin siis itse itseäni kokeilemalla mitä tapahtuu, kun muuttaa yhtä pientä osa-aluetta uinnissa. Työlästä toisinaan, mutta erittäin tehokasta.  Japanilaiset mestarit ovat sanoneet, että voimme pyrkiä täydellisyyteen, kunhan tiedostamme ettei sellaista ole olemassa. Paremmiksi voimme silti tulla.

Swimyinissä on tehty jokaisesta muuttujasta erillinen video, kuten myös aiheesta “sormet yhdessä vai erikseen”. Jokaisen videon tarkoitus on opettaa näkemään, ymmärtämään ja tuntemaan erot. Sinä olet itsesi valmentaja, ja lopulta päätät kumpi tyyli sopii itsllesi paremmin.

Toivottavasti sekä Swimyin -videosta että videoblogin kolmannesta jaksosta on sinulle hyötyä ja koet uusia oivalluksia.

Hyviä treenejä!

SWIMYIN NETTISIVU

Lue lisää

Luetuimmat

mp3
Pyörän säätäminen – hyvä ajoasento
Hyvässä ajoasennossa pyörä ja ajaja muodostavat biomekaanisesti saumattoman kokonaisuuden. Ajoasento...
Finntriathlon-Joroinen-2019-lauantai-43
12 viikon ohjelma triathloniin
Kesän 2022 Finntriathlon Joroinen ja Vierumäki -tapahtumiin tähtäävän ohjelman avulla pystyt suoriutumaan...
IMG_1775
FNLD GRVL tuo sorapyöräilijät Lahteen kesäkuussa 2023
FNLD GRVL on sekä kilpailu että elämyksellinen tapahtuma. Tarjolla on kolme matkavaihtoehtoa ja kilpasarjoissa...
Ironman 70
Harvinaista herkkua luvassa MM-Lahdessa
IRONMAN 70.3 MM-kilpailut tuovat Lahden seudulle yli 6000 urheilijaa 115 maasta. Mukana ovat maailman...
maasto3
Maastopyörän säätäminen ja toimenpiteet
Satulan korkeus ja vaihtoehdot Satulan korkeus riippuu siitä, onko käytettävissä dropperitolppa vai...
IMG_4299
CustomSki - parasta palvelua hiihtäjille
CustomSki syntyi lähes vahingossa. Pitokarvasukset tulivat ryminällä markkinoille 2010-luvulla ja hiihtokansa...

Tapahtumat

The Home of Sports harjoitusohjelmat

The Home of Sports artikkeleita

Lajikoulut

Videoblogia isännöi palkittu, kokenut uintivalmentaja ja uimaopettaja Sebastian Dannberg, joka on tutkinut jo yli vuosikymmenen ajan vapaauinnin saloja.

Videoblogin tarkoituksena on jakaa Sebastian oivalluksia ja harjoituksia helpottamaan vapaauintitekniikan kehittämistä sekä uintivauhdin parantamista.

The Home of Sports

Urheilun Koti​. The Home of Sports on media täynnä kestävyyttä, nopeutta ja voimaa. Elämyksiä, tapahtumia, haastatteluja ja vinkkejä juuri sinulle!

Tapahtumat

Home of Sports tapahtumissa kestävyysurheilu on keskiössä. Tervetuloa mukaan ammattitaitoisesti järjestettyihin tapahtumiimme, joissa kaikki viihtyvät.

Kaikki tapahtumat →

Lajikoulut

Olitpa aloittelija tai jo pidemmälle ehtinyt harrastaja, lajikouluistamme löydät vinkkejä harjoitteluun sekä valmiita harjoitusohjelmia tapahtumien valmistumisen tueksi.

Kaikki lajikoulut →

Harjoitusohjelmat

The Home of Sports tarjoaa harjoitusohjelmia käyttöösi tukemaan valmistautumistasi esimerkiksi tapahtumaan tai tavoitettasi kohti.

Kaikki harjoitusohjelmat →