Laura myi muutama vuosi sitten perustamansa valtakunnalisen kuntoutus- ja hoiva-alan yrityksen Tutoris Oy:n, jota hän kasvatti 20 vuotta. Liikunta eri muodoissa on ollut aina osa Lauran elämää, kaikkein lähimpänä Lauran sydäntä on ollut kuitenkin tanssi. Kestävyysurheilijana Laura pääsi toteuttamaan yhden unelmansa, kun hän lunasti itselleen paikan 2023 vuoden Havaijin IRONMAN-kilpailuun sekä Lahden IRONMAN 70.3 MM-kisoihin samana kesänä.
Kuinka liikunnallinen oli lapsuutesi, harrastitko jotain liikuntaa ja millaisia muistoja sinulla on lapsuuden liikkumisesta?
Synnyin Turussa ja Rovaniemelle muutettaessa aloitin laskettelun 3-vuotiaana. Mutkamäkeä tulin kuulemma Ounasvaaralta alas ilman mutkia. Koko perhe lasketteli ja teimme yhteisiä laskettelureissuja paljon pitkin pohjoista, jossa isä ja äiti toimivat usein monissa kisoissa lääkäreinä. Parasta oli kevättalvella lyödä sukset pystyyn rinteeseen ja nauttia eväät auringonpaisteessa. Kelkkailu oli ja on edelleen lähellä sydäntä, joskus jopa mietin enduroa.
artikkeli jatkuu ilmoituksen jälkeen
artikkeli jatkuu
Tiistaisin oli uintipäivä isän kanssa ja sen jälkeen päästiin aina ravintolaan syömään, koska äidillä oli pitkä työpäivä.
5-vuotiaana aloitin klassisen baletin Lapin balettiopistossa, ja se vei mukanaan kymmeneksi vuodeksi ja siitä meinasi tulla ammatti. Lumikuningatar oli yksi suurista produktioista teatterin kanssa yhteistyössä, samoin muistissa on useat esiintymisen sambakarnevaaleissa mm. legendaarisessa Pohjanhovissa. Tanssi jäi elämääni ja harrastan edelleen flamnecoa. Voimisteluseura Taipumattomissa kokeilin telinevoimistelua ja jonkun kauden pelasin lentopalloa Woman Volleyssa. Yläasteella ja lukiossa tykkäsin juosta ja olin usein valittuna koulun viestijoukkueeseen.
Mikä on henkilökohtaisesti mieleenpainuvin liikuntamuistosi?
Aloin yrittäjäksi 20 vuotta sitten ja perustin valtakunnallisen kuntoutus- ja hoivapalveluita tarjoavan Tutoris Oy:n samaan aikaan, kun lapseni olivat pieniä. Yrityksen kasvaessa 300 ammattilaisen työpaikaksi oli arki hektistä, enkä ehtinyt pitää huolta itsestäni. Olin huonossa kunnossa, ja minulla oli ylipainoa.
Jaksaakseni paremmin arjen haasteissa aloin käydä ennen töihin lähtöä kävelemässä. Pian aloin ottaa myös juoksuaskeleita. Vähitellen huomasin, että pystyin hölkkäämään koko lenkin. Siitä sain kipinän ilmoittautua puolimaratonille ja juoksukouluun. Kun kestävyyskunto parani, mielialani kohosi ja stressinhallintakykyni kasvoi. En epäröinyt ottaa seuraavaa askelta: ilmoittauduin 2010 Nizzan maratonille. Ikimuistoinen hetki oli 37-vuotissyntymäpäivänäni juosta punaista mattoa pitkin maaliin ja taisi siinä silmäkulmakin kastua. Sen jälkeen otin tavaksi juosta maratonin puolen vuoden välein.
Vastoinkäymiset ovat osa elämää ja urheilua. Maaliskuussa vanha pakaravamma (2017 repesi spagaatissa) ilmoitti itsestään ja magneetissa näkyi tendinoosi ja osarepeämä. En pystynyt juoksemaan kuntoani vastaavalla vauhdilla. Päätin mennä kohti ansaitsemaani IRONMAN MM-kisaa Havaijilla ja katsoa mitä tuleman pitää. Maalin saavuttaminen oli voitto, joka piirtyy ikuisesti mieleeni. Pahin tapahtui juoksussa 16 km kohdalla, kun takareidestä kuului napsaus ja viiltävä kipu. Ikimuistoinen maratonkävely, jossa sitkeys ja sisu punnittiin. Maaliin tullessa koin samaan aikaan valtavaa pettymystä ja huimaa ilon tunnetta. Revennyt pakara ja katkennut hamstring leikattiin 4.1.24.
Miten tällä hetkellä liikut, onko suhtautumisesi liikkumiseen muuttunut ja onko jotain tulevaisuuden tavoitteita liikkumisen suhteen?
Äitini menehtyi syöpään 2013 ja menetys sai minut kiinnostumaan 2014 Team Rynkeby -hyväntekeväisyysprojektista. Pyöräily tuntui heti alusta asti omalta lajilta, ja nautin siitä valtavasti.
Äidin vielä eläessä olimme vitsailleet, että lähtisimme joskus triathlonkisoihin yhdessä. Opettelin 41-vuotiaana uimaan vaparia vuonna 2014 ja ensimmäinen triathlonkisa oli 2014 elokuussa Vaasan olympiamatka.
Marraskuussa 2015 edessä olikin elämäni koitos: Ironman-kisa Floridassa, jossa olin ainoa suomalainen osanottaja ja maalisuoralla sain huoltojoukoiltani Suomen lipun käteeni. Sitä hetkeä on mahdotonta kuvailla sanoin. Siinä oli unelman toteutuminen, jonka vuoksi oli uhrattu tuhansia tunteja aikaisia heräämisiä, vapaa-aikaa, äitiyttä, takapakkeja ja onnistumisia.
Aloittaessani triathlonin 41-vuotiaana asetin tavoitteeksi, että jonain päivänä olen MM-kisoissa Konalla, Havaijilla. Sen eteen tein systemaattista työtä ja 48-vuotiaana tuo haave toteutui.
En kuitenkaan liiku pelkän kilpailemisen vuoksi, vaan pysyäkseni terveenä ja hyvässä kunnossa. Liikkuminen tuo hyvän olon. Haluan jatkaa urheilua ja triathlonia tavoitteellisesti ilon kautta sekä ennen kaikkea mennä kivuitta kohti uusia unelmia. Olen harrastanut laitesukellusta yli 20 vuotta ja yksi haaveistani on päästä Isolle Valliriutalle sukeltamaan.
Bonuskysymys, mitkä ovat sinun vinkkisi liikkumiseen ja terveiset The Home of Sports sivuston lukijoille?
Elämä ei ole pelkkää urheilua ja treenaamista, vaan se on arkea, ihmissuhteita ja ennen kaikkea elämistä omien arvojen mukaisesti. Olen 50 vuodessa oppinut paljon omista vahvuuksistani ja heikkouksistani. Sinut itsensä kanssa ei ole minulle tila, jossa haluaisin olla stabiilisti. Tietty rajattu ja hallittavissa oleva tyytymättömyys itseeni onkin oikeastaan boosti, joka potkii minua eteenpäin. Ehkäpä se meneekin niin, että olen sinut itseni kanssa juuri siksi, että tiedän olevani keskeneräinen ja epätäydellinen.
