FNLD GRVL valtaa soratiet kesäkuussa – Valtteri Bottas nauttii tapahtuman yhteisöllisyydestä

FNDL GRVL on sorapyöräilytapahtuma, joka poljetaan 10. kesäkuuta Suomen parhailla sorateillä ja kansainvälisestikin tunnustetun uniikin luonnon keskellä Lahdessa ja sen ympäristössä. Tapahtuman takana ovat F1-tähti Valtteri Bottas sekä hänen puolisonsa Tiffany Cromwell.

Ensimmäistä kertaa järjestettävä FNLD GRVL ei ole vain kilpailu, vaan tapahtumakokonaisuus, jossa ajetaan Salpausselkä UNESCO Global Geoparkissa sekä haastetaan gravel-maailman huippukuskit kolmella eri reitillä.

– Tapahtuman avulla haluamme näyttää ihmisille, kuinka hienot puitteet meillä Lahdessa ja Suomessa on nimenomaan gravel-pyöräilylle. Uskon, että voimme tarjota ikimuistoisia kokemuksia kesäkuussa kaikille osallistujille ja katsojille, Valtteri Bottas kertoo.

Tapahtuma sopii kaikille – tavoitteena reilu 1000 osallistujaa

Lauantaina 10.6. ajettavan FNLD GRVL -pääkilpailun lisäksi Lahdessa tapahtuu kolmen päivän ajan. Tapahtuma käynnistyy jo torstaina gravel-expolla, jossa voi tutustua laajasti gravel-pyöräilyyn niin varusteiden kuin muiden tapahtuman kumppanien esittelypisteillä. Lisäksi kisaviikolla ajetaan yhteislenkkejä tapahtumaan osallistuvien kesken. Soratiepyöräilyyn kuuluu vahva yhteisöllisyys, mikä näkyy myös FNLD GRVL -tapahtumassa.

– Vaikka meillä on kärjen osalta kyseessä kova kilpailu, on tapahtuma suurimmalle osalle ajajista enemmän elämyksellinen itsensä haastamisen paikka. Osallistumista ei kannata pelätä, sillä tarjolla on kolme matkavaihtoehtoa, joista löytyy jokaisen kuntotasolle sopiva matka, Bottas kertoo.

FNLD GRVL’ssa valittavana on kolme eri reittiä: Midnight Sun Route (177 km), Lake Route (77 km) ja Forest Route (40 km). Kilpailussa on jaossa 20 000 euron palkintopotti, joka jaetaan tasan miesten ja naisten kesken. Huhtikuun loppuun mennessä ilmoittautuneita on noin 800. Ilmoittautuminen on avoinna 22.5. saakka.

Kilpailussa on mukana maailman gravel- ja maantiepyöräilyn huippuja, jotka saavat kovaa kiriapua suomalaisista pyöräilijöistä. Yksi arvostetuimman pyöräilykilpailun, Paris–Roubaix’n, voittaja hollantilainen 

Niki Terpsta

 saapuu Suomeen. Naisten kilpailussa mukana on Suomen menestynein maantiepyöräilijä 

Lotta Henttala

, joka tähyää myös Pariisin 2024 olympialaisiin.

Gravel-pyöräilyn suosio kasvaa urheilumatkailusektorissa

Gravel-pyöräilyn suosio on kasvanut viimeisten vuosien aikana merkittävästi. Lahden seudun maastot tarjoavat Euroopan ykköstason gravelia, mitä suunnataan polkemaan Suomen lisäksi Keski-Euroopasta. Vaihteleva, monipuolinen maasto ja vesistöt tekevät Salpausselkä UNESCO Global Geopark -alueen maisemista poikkeuksellisen upean pyöräilykohteen, jossa on helppo ajaa monikäyttöisellä gravel-pyörällä sekä päällystetyillä että sorateillä.

– Gravelilla ajaminen on itselle todella mieluisaa ja suosittelen sen hankkimista kaikille, jotka miettivät yhtä mahdollisimman monikäyttöistä polkupyörää. Gravel-pyöräily on pyöräilyä parhaimmillaan. Se on myös turvallista, kun käytössä ovat hieman pienemmät tiet, Valtteri Bottas vakuuttaa.

Lue lisää

Luetuimmat

mp3
Pyörän säätäminen – hyvä ajoasento
Hyvässä ajoasennossa pyörä ja ajaja muodostavat biomekaanisesti saumattoman kokonaisuuden. Ajoasento...
Finntriathlon-Joroinen-2019-lauantai-43
12 viikon ohjelma triathloniin
Kesän 2022 Finntriathlon Joroinen ja Vierumäki -tapahtumiin tähtäävän ohjelman avulla pystyt suoriutumaan...
Ironman 70
Harvinaista herkkua luvassa MM-Lahdessa
IRONMAN 70.3 MM-kilpailut tuovat Lahden seudulle yli 6000 urheilijaa 115 maasta. Mukana ovat maailman...
IMG_1775
FNLD GRVL tuo sorapyöräilijät Lahteen kesäkuussa 2023
FNLD GRVL on sekä kilpailu että elämyksellinen tapahtuma. Tarjolla on kolme matkavaihtoehtoa ja kilpasarjoissa...
maasto3
Maastopyörän säätäminen ja toimenpiteet
Satulan korkeus ja vaihtoehdot Satulan korkeus riippuu siitä, onko käytettävissä dropperitolppa vai...
IMG_4299
CustomSki - parasta palvelua hiihtäjille
CustomSki syntyi lähes vahingossa. Pitokarvasukset tulivat ryminällä markkinoille 2010-luvulla ja hiihtokansa...

Tapahtumat

The Home of Sports harjoitusohjelmat

The Home of Sports artikkeleita

Lajikoulut

Videoblogia isännöi palkittu, kokenut uintivalmentaja ja uimaopettaja Sebastian Dannberg, joka on tutkinut jo yli vuosikymmenen ajan vapaauinnin saloja.

Videoblogin tarkoituksena on jakaa Sebastian oivalluksia ja harjoituksia helpottamaan vapaauintitekniikan kehittämistä sekä uintivauhdin parantamista.

The Home of Sports

Urheilun Koti​. The Home of Sports on media täynnä kestävyyttä, nopeutta ja voimaa. Elämyksiä, tapahtumia, haastatteluja ja vinkkejä juuri sinulle!

Tapahtumat

Home of Sports tapahtumissa kestävyysurheilu on keskiössä. Tervetuloa mukaan ammattitaitoisesti järjestettyihin tapahtumiimme, joissa kaikki viihtyvät.

Kaikki tapahtumat →

Lajikoulut

Olitpa aloittelija tai jo pidemmälle ehtinyt harrastaja, lajikouluistamme löydät vinkkejä harjoitteluun sekä valmiita harjoitusohjelmia tapahtumien valmistumisen tueksi.

Kaikki lajikoulut →

Harjoitusohjelmat

The Home of Sports tarjoaa harjoitusohjelmia käyttöösi tukemaan valmistautumistasi esimerkiksi tapahtumaan tai tavoitettasi kohti.

Kaikki harjoitusohjelmat →