Maria Sipari on 33-vuotias, leipuri-kondiittori, koulunkäynninohjaaja, sosionomi. Maria on koulumaailmassa töissä, yläkoulun puolella. Maria odottaa vielä puolisoaan.
Kuinka liikunnallinen / urheilullinen oli lapsuutesi?
Liikunta on vahva osa elämääni. Päivittäin tulee liikuttua. Heti kun ensilumenladut saapuvat, minut löytää laduilta niin pitkään kun vain lunta ja latuja on. Keväästä pitkälle syksyyn tykkään ennen kaikkea pyöräillä ja rullahiihtää. Ratsastus on hiukan jäänyt, mutta ei silti kokonaan unholaan.
Alakoulun 6. luokalla ollessani, hiihtokipinä syttyi, kun voitin silloisen koulun tyttöjen hiihtokisat (5-6 luokan) lähtemällä viimeisenä, mutta tulemalla ensimmäisenä maaliin. Muistan edelleen, miten ihmeellinen hetki se oli. Pääsin edustamaan siitä isompiin koulujen välisiin hiihtokisoihin.
Hiihtoharrastus on ollut vahva osa elämää minulle ja kolmelle pikkuveljelleni, alakouluaikaan. Vanhempamme kuskasivat meitä uskollisesti harjoituksiin, kisoihin, veivät suksiamme huoltoihin, olivat ladun varsilla kannustamassa, maalissa vastassa jne. Myös vaikeissakin hetkissä kun ei aina mennyt hyvin, he silti valoivat uskon ja tahdon voimaa.
Olen kiitollinen edelleen vanhemmille tuosta ajasta. He eivät ole koskaan meitä painostaneet vaan ennen kaikkea rohkaisseet, antaen meille täyden vapauden valita harrastuksemme ja sen kuinka pitkään mitäkin jaksamme ja tykkäämme tehdä. He ovat päätöksiämme tukeneet ja kunnioittaneet. Uskon, että tällä on suuri merkitys siihen, että tänäkin päivänä tykkään hiihdosta, vaikka se jäikin omalta osaltani hiukan taka alalle yläkouluaikaan, koulupäivien pidentyessä.
Reilu kolmisen vuotta sitten rakas läheinen ystäväni kysyi minua mukaansa lähtemään aikuisten hiihtohöntsäkouluun hiihtelemään. Siitä sitten se hiihtokipinä syttyi uudestaan ja mikäs sen parempaa kun saan ennen kaikkea hiihtää omaksi ilokseni ja siinä samalla voin haastaa itseäni. Tätäkin hiihtoaikaani, vanhempani, veljeni, kälyni, sukulaiseni ja ystäväni seuraavat niin myötäeläen. Arvostan suuresti.
Mitä urheilu sinulle antaa ja mikä siinä on parasta?
Urheilu on minulle paras mahdollinen vastapaino arkiselle työlle ja muutenkin. Se ottaa ja vaatii paljon, mutta antaa vielä enemmän takaisin. Tunteet ovat urheilussakin mukana. Siinä näkee tuloksiaan ja kehitystään.
Ennen kaikkea tykkään haastaa itseäni. Sitä voi tehdä yksin tai sitten yhdessä. Vaikka välillä ei aina työpäivän jälkeen jaksaisi lähteä esim. hiihtoladulle, niin kun saan itseni sinne, niin ai että, miten sen jälkeen tuntuu hyvälle. Sinne unohtuu huolet ja murheet. Sitä vaan nauttii ja fiilistelee. Ja vaikka ei aina suksi luistaisi, niin sitten sitä nauttii vaan luonnon rauhasta ja kauneudesta.
Onko sinulla urheilun tai liikunnan suhteen joitain tavoitteita / unelmia, jotka haluaisit vielä toteuttaa?
Miun unelmana on päästä vielä elämäni aikana kokemaan Lapin hienot hiihtomaastot. Ja vielä jos Alppien tai Norjan henkeäsalpaavat maisemat saisin nähdä omin silmin, en tiedä miten paljon itkisin onnen ja kiitollisuuden kyyneleitä. Tuntuu, että nämä unelmat ovat aivan liian suuria toteutuakseen.
Mutta realistisin tavoite ja unelma on saada liikkua päivittäin, jakaa tätä liikunnan iloa muille, niin että jokainen pääsisi kokeilemaan erilaisia liikuntamuotoja ja sitä kautta löytäisi itselleen mieluisimman lajin. Heittäytyä omien mukavuusalueiden ulkopuolelle, välillä jopa riskirajoille, jotta sitä näkee mihin voi kyetä ja / tai mitä saavuttaa.
Olen valtavan kiitollinen päivittäin siitä, että minulla on terveyttä lahjaksi suotu, kroppa toimii ja saan liikkua. Olen todella iloinen jo nyt kun hiihto on kauttani inspiroinut rakkaita perheenjäseniäni ja ystäviäni kokeilemaan sitä uudestaan, jopa kymmenien vuosien jälkeen. Ja kun nämä hiihtokerrat ovat päättyneet heiltä iloon ja onnellisuuteen ”Ai että tää tuntuukin hyvältä” ja kysymykseen ”Milloin seuraavan kerran ladulle?”
Mikä paras muistosi urheilun/liikunnan parista?
Alakoulun 6. luokalla ollessani, voittamani (5-6. luokan tyttöjen) hiihtokisat.
Ja ehkä se koskettavin, ikimuistoisin hetki tähän mennessä oli viime vuoden (2023) Finlandia-hiihto kun Suomen ja maailman ensimmäisenä lyhytkasvuisena (normaalia pituutta lyhyempänä) otin vastaan ystäviltäni saadun syntymäpäivälahjan kyseiseen hiihtotapahtumaan, kun he olivat jo salassa minut sinne ilmoittaneet täyspitkälle (62km) lenkille. Sitä päivää ja hetkeä en unohda koskaan. Siinä päivässä oli tunnetta ja sitä on jaettu että ihmetelty sekä koettu uudestaankin. En olisi kyllä varmaan ikinä lähtenyt hiihtämään tuota matkaa, mutta kun ystäväni ilmoittivat ja uskoivat minuun, niin päätin sitten lähteä kokemaan ja katsomaan, mihin usko ja sisukkuuteni riittää. Vuosina 2023 ja 2024 ne ovat riittäneet Finlandia-hiihdossa maaliin asti. Tosi luottavaista on ollut jokaisella kerralla lähteä, kun saan olla valtavan rakkaiden ihmisten ympäröimänä ja rukouksien saattelemana, ettei mitään sattuisi.
Mitä terveisiä haluat lähettää The Home of Sportsin lukijoille?
Jokainen elämämme päivä ja hetki on arvokas lahja. Miten sen käytämme? Mie haluan ennen kaikkea ROHKAISTA jokaista liikkumaan, löytämään itselleen sen urheilumuodon, josta itse tykkää, missä haluaa kehittää ja haastaa itseään. Älä jää makaamaan sinne sohvalle, vaan lähde myös omien mukavuusalueiden ulkopuolelle, jotta emme antaisi oman kehomme rapistua ihan itse itsestään.
Älä vertaa ittees muihin. Jokainen omalla tyylillään ja vauhdillaan. Karista ne ”olkapäällä olevat apinat” jotka sanoo siulle ”sie et pysty, älä ees yritä.” Mie sanon: ”Sie pystyt.” Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo. Se vaatii sen, että oot ite valmis tekemään oman osuutesi. Mitään meille ei anneta valmiina kultalusikoilla, vaan täytyy itse olla valmis heittäytymään, etsimään. Sillä jokainen etsivä myös löytää. Sie ite oot ittes pahin vihollinen. Älä vaivu epäuskoon. Liikunta luo hyvää mieltä ja kasvattaa meidän sisukkuutta, olipa se sitten eväsretki laavulle tai Finlandia-hiihto.
Mie oon verrannut tätä hiihtoo ja elämää. Molemmissa tulee ala- ja ylämäkiä, mutta onneksi on myös seesteisen tasaista. Välillä kompastutaan, mutta silti noustaan ylös jatkamaan matkaa, eikä jäädä makaamaan. Virheistä opitaan ja kasvetaan, mutta taakse ei jäädä katsomaan, vaan tähdätään sinne huipulle! Se on se määränpää ja paras palkinto. Ja kun ei aina ne omat jalat tahdo jaksaa kantaa, niin usko että Hän vie ja sie oot jollekin se suuri rohkaiseva esimerkki. Aina kannattaa yrittää minkä sydämessään kokee oikeaksi, muuten ei voi tietää mitä olisi voinut seurata ja saada.
