Imatra Base Camp heittää haasteen Visit Lahdelle

Imatra Base Camp on mukana 8 tunnin hiihdossa Lahdessa. Samalla Base Camp heittää haasteen Visit Lahdelle.

Imatra Base Camp on Imatran kaupungin omistama markkinointiyhtiö, jonka vastuihin kuuluu Imatran seudun matkailun edistäminen. Liikunta ja urheilu eri muodoissa on yhtiön keskeinen kulmakivi, onhan Imatralla pitkän perinteet urheilussa ja alueella on panostettu liikunnan ja urheilun olosuhteisiin huomattavasti. 

Imatra Base Camp on ilmoittanut 8 tunnin hiihdon joukkueen, johon kuuluvat urheilun ja tapahtumien myyntipäällikkö Anni Toiviainen, saman sektorin Supersankari Jaakko Jäppinen sekä joukkueen ”ostojäsenenä” Satu Sikanen, joka toimii maakuntajohtajana Etelä-Karjalan liitossa.

Anni Toiviainen viihtyy hiihtoladulla.

– Meidän joukkueessamme vain kaksi osaa hiihtää, eli Satu ja minä. Jaakko on toki nopea oppimaan ja onhan 8 tunnin hiihdossa päivä aikaa oppia. Jaakon rooli joukkueessa on huolehtia tankkaamisesta pizzapisteellä, silloin Sadun ja minun ei tarvitse pysähdellä syömään kesken hiihdon, vaan voidaan keskittyä itse asiaan, toteaa Anni Toiviainen.

– Base Campin toimitusjohtaja Jukka Aallikolla on tapahtuman aikaan muuta menoa ja Jukka pyysi nätisti minua osallistumaan hänen puolestaan hiihtoon. Jukan kauniit sanat ja Jukan auttaminen saivat minut heltymään ja toki samalla sovittiin, että Jukka pyöräilee minun puolestani kesällä Saimaa Cycletourin 300 km matkan. Innoissani odotan pääsyä Lahteen hiihtämään, olemme kuitenkin päässeet lahtelaisia kauemmin tälläkin kaudella Imatralla hiihtämään, koska meidän latumme aukeaa jo lokakuussa, kertoo Satu Sikanen.

Maakuntajohtaja Satu Sikanen on innokas hiihtäjä.

– Harjoittelu omaan joukkueen tankkaajan rooliin on sujunut hyvin. Hiihdon suhteen homma on vielä hakusessa, mutta se, kuka alussa hätäilee, väsyy lopussa, eli usko omaan kunnon ajoitukseen on vahva. Itsehän olen asunut Lahdessa, joten Lahteen on aina mukava tulla, vaikka sitten hiihtämään, toteaa Jaakko Jäppinen.

Jaakko Jäppinen on mukana Imatra Base Campin tiimissä.

Imatra Base Camp haastaa Visit Lahden joukkueen mukaan 8 tunnin hiihtoon. Satu Sikanen haluaa lisäksi haastaa myös Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timosen mukaan hiihtoon.

– Saa nähdä uskaltaako Visit Lahti ottaa haastetta vastaan. Toki sehän täysin ymmärrettävää, jos lahtelaiset eivät uskalla koukkuun tarttua, onhan niillä vain Vesijärvi ja meillä Saimaa. Lisäksi Sadun mainitsema hiihtokauden aikaisempi aloitus meillä Imatralla voi olla este Visit Lahden porukan osallistumiselle, meillä on kuukauden etu siinäkin lahtelaisiin, toteaa Anni Toiviainen rinta rottingilla.

Imatra Base Campin nettisivut

8 Tunnin Hiihto järjestetään 18.3.2023 Lahdessa.

8 tunnin hiihdon nettisivut

Lue lisää

Luetuimmat

mp3
Pyörän säätäminen – hyvä ajoasento
Hyvässä ajoasennossa pyörä ja ajaja muodostavat biomekaanisesti saumattoman kokonaisuuden. Ajoasento...
Finntriathlon-Joroinen-2019-lauantai-43
12 viikon ohjelma triathloniin
Kesän 2022 Finntriathlon Joroinen ja Vierumäki -tapahtumiin tähtäävän ohjelman avulla pystyt suoriutumaan...
Ironman 70
Harvinaista herkkua luvassa MM-Lahdessa
IRONMAN 70.3 MM-kilpailut tuovat Lahden seudulle yli 6000 urheilijaa 115 maasta. Mukana ovat maailman...
IMG_1775
FNLD GRVL tuo sorapyöräilijät Lahteen kesäkuussa 2023
FNLD GRVL on sekä kilpailu että elämyksellinen tapahtuma. Tarjolla on kolme matkavaihtoehtoa ja kilpasarjoissa...
maasto3
Maastopyörän säätäminen ja toimenpiteet
Satulan korkeus ja vaihtoehdot Satulan korkeus riippuu siitä, onko käytettävissä dropperitolppa vai...
IMG_4299
CustomSki - parasta palvelua hiihtäjille
CustomSki syntyi lähes vahingossa. Pitokarvasukset tulivat ryminällä markkinoille 2010-luvulla ja hiihtokansa...

Tapahtumat

The Home of Sports harjoitusohjelmat

The Home of Sports artikkeleita

Lajikoulut

Videoblogia isännöi palkittu, kokenut uintivalmentaja ja uimaopettaja Sebastian Dannberg, joka on tutkinut jo yli vuosikymmenen ajan vapaauinnin saloja.

Videoblogin tarkoituksena on jakaa Sebastian oivalluksia ja harjoituksia helpottamaan vapaauintitekniikan kehittämistä sekä uintivauhdin parantamista.

The Home of Sports

Urheilun Koti​. The Home of Sports on media täynnä kestävyyttä, nopeutta ja voimaa. Elämyksiä, tapahtumia, haastatteluja ja vinkkejä juuri sinulle!

Tapahtumat

Home of Sports tapahtumissa kestävyysurheilu on keskiössä. Tervetuloa mukaan ammattitaitoisesti järjestettyihin tapahtumiimme, joissa kaikki viihtyvät.

Kaikki tapahtumat →

Lajikoulut

Olitpa aloittelija tai jo pidemmälle ehtinyt harrastaja, lajikouluistamme löydät vinkkejä harjoitteluun sekä valmiita harjoitusohjelmia tapahtumien valmistumisen tueksi.

Kaikki lajikoulut →

Harjoitusohjelmat

The Home of Sports tarjoaa harjoitusohjelmia käyttöösi tukemaan valmistautumistasi esimerkiksi tapahtumaan tai tavoitettasi kohti.

Kaikki harjoitusohjelmat →