URHEILUN KOTI

The Home of Sports on media täynnä kestävyyttä, nopeutta ja voimaa. Elämyksiä, tapahtumia, haastatteluja ja vinkkejä juuri sinulle!

TRIATHLONKOULU

Kilpaileminen

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp
Aloittelevankaan triathlonharrastajan ei kannata pelätä kilpailemista tai kilpailuihin osallistumista. Kilpailemisella on harrastuspohjaisessa toiminnassa huono kaiku, vaikka kaikki vähintään alitajuisesti kilpailemme itseämme vastaan tekemällä suorituksia, joihin emme aikaisemmin tienneet pystyvämme.

Moni kilpailee aikaa vastaan pyrkimällä tavoiteaikaan ja useimmat kilpailevat myös toisia vastaan.

Kilpaileminen kannattaa ottaa positiivisena stressinä, motivaattorina ja tsempparina kohti omia tavoitteita, sillä ”lappu rinnassa” saamme itsestämme aina vähän enemmän irti.

Ensimmäiseen triathlonkilpailuun valmistautuminen:

  • Muistettavaa on paljon jo varusteissa. Tee muistilista mukaan otettavista varusteista viimeistään kilpailuviikon alussa.
  • Pakkaa kaikki varusteet mukaan jo edellisenä iltana.
  • Tutustu huolellisesti kilpailuohjeisiin ja -paikkaan, jotta vältyt yli määräiseltä säätämiseltä.
  • Mene ajoissa paikalle, jotta ehdit rauhassa tutustua suorituspaikkoihin. Reittejä ei välttämättä voi/kannata kiertää, mutta opettele ainakin uinnista tulo, vaihtoalueelle tulo uinnista ja pyöräilystä, oma vaihtopaikka ja vaihtoalueelta poistuminen pyöräilyyn ja juoksuun. Yritä hahmottaa reitti ja paina mieleen tärkeimmät risteyskohdat ja kierrosten luku määrät.
  • Käy kilpailuinfossa ja kysy rohkeasti kokeneemmilta kilpailijoilta neuvoa.
  • Ota uinnin lähtö varman päälle, sillä se on riskialttein kohta keskeyttämiselle. Ota omaa tilaa ja rauhoita tilanne.
  • Ota myös vaihtopaikoilla rauhallisesti, jotta kaikki varusteet tulevat mukaan.

Kuinka usein kannattaa kilpailla

Sopiva kilpailujen määrä on yksilöllistä. Liian usein ei kannata kilpailla, sillä seurauksena olla henkinen väsymys. Osallistutaan tapahtumiin millä tasolla tahansa, on tilanne aina stressaava. Liian harvoin kilpailemalla, siihen liittyviin toimintoihin ei tule rutiineja ja toisaalta oman kehittymisen seuraaminen on myös hankalaa.

Triathlonin kokonaissuorituksen pääsee tekemään ilman kompromisseja käytännössä ainoastaan tapahtumissa, koska niissä järjestelyt on toteutettu niin, että vaihtoihin menee minimaalisen vähän aikaa. Suomessakin osassa tapahtumista on muulta liikenteeltä suljetut reitit, joka antaa mahdollisuuden keskittyä enemmän omaan suoritukseen.

Rytmitä sopivasti

Sopivasti rytmitetyt kilpailut nostavat kuntoa, kun niistä malttaa palautella riittävästi ja tekee kilpailujen välissä palauttavaa peruskestävyysharjoittelua. Suomen kesä ja sitä kautta aktiivinen kilpailukausi on suhteellisen lyhyt. Ensimmäiset kisat ovat kesäkuun alussa ja kausi päättyy usein elokuun loppupuolella. Tuona aikana ehtii hyvin käymään 4–6 kilpailua, jos kilpailee lyhyemmillä matkoilla. Jos tähtäin on pidemmillä matkoilla, niin on järkevää aloittaa lyhyemmistä kisoista ja loppukesästä tehdä pitkä matka. Lyhyet kisat totuttavat lihaksia hyvin rasitukseen ja kisasuoritukseen liittyvät rutiinit tulevat kesän aikana tutuiksi.