Pauli on iloinen, että hän saa tehdä töitä kotimaisessa perheyrityksessä terveydenhuollon alalla. Hän kokee työnsä kiinnostavaksi ja merkitykselliseksi. Tulostakin on saatu aikaan. Aava ja Pikkujätti saavuttivat viime tilikaudella historian parhaan liikevaihdon ja tuloksen. Lisäksi Aava ja Pikkujätti olivat Luottamus ja Maine -tutkimuksessa yksityisistä lääkärikeskuksista selkeä ykkönen.
Paulin perheeseen kuuluu avovaimo ja 5 lasta. Lapset on 5-16 -vuotiaita ja lasten harrastuksina on mm. kilpavoimistelua, jalkapalloa, lumilautailua, tanssia, kiipeilyä ja kuntoilua. “Joskus laskin, että meidän lapsilla on pitkälti yli 20 harrastuskertaa viikossa. Avovaimo on pelannut junnumaajoukkueessa futista ja nykyään joogailee aktiivisesti. Me ollaan aika liikkuva perhe. Joskus luin jostain, että ihmisen liikkumiseen aikuisena vaikuttaa vähemmän se, miten vanhemmat on kuskanneet treeneihin kuin se, millaisen esimerkin vanhemmat antaa omasta liikkumisestaan. Me tehdään molempia, kuskaamista ja esimerkin antamista “ , Pauli sanoo.
Kuinka liikunnallinen/urheilullinen oli lapsuutesi?
Mä oon harrastanut jossain vaiheessa elämää seuratasolla ainakin karatea, kung-futa, thaiboxingia, kickboxingia, jalkapalloa ja jääkiekkoa. Lisäksi olen ollut (ja osittain edelleen) elämäntapalumilautailija ja skeittaaja, mutta en ollut ikinä erityisen hyvä missään ja vähän hyvä kaikessa. Mä tykkään niin monesta jutusta, että en ole ikinä osannut laittaa kaikkia paukkuja yhteen asiaan.
Muistan elävästi, kun ylioppilaskirjoitusten jälkeen mun kummisetä kysyi multa mitä mä nyt teen. Vastasin etten tee mitään, kun en ollut töissä enkä opiskellut. Kummisetä tarkensi ja kysyi, mihin aikani kuluu ja vastasin jotakuinkin näin; maanantaina olin lenkillä ja käytiin pelaa beach volleyta, tiistaina olin salilla ja käytiin pelailee korista, keskiviikkona olin skeittaamassa ja uimassa ja niin edelleen. Kummisetä tokaisi siihen, ettei toi ihan kuulosta siltä, etten tekisi mitään. Urheilu on aina ollut iso osa mun elämää.
Mä oon aika lyhyt (172cm) ja lapsena kasvoin tosi hitaasti. Olin aina kaikkia pari päätä lyhyempi, mutta en kokenut sitä varsinaisesti minään ongelmana, kun olin niin urheilullinen, että en ikinä jäänyt pois mistään jutuista tai tullut kokoni vuoksi valituksi viimeisenä kunujaoissa.
Mitä urheilu sinulle antaa ja mikä siinä on parasta?
Olen ymmärtänyt, että kaikille urheilu ei aina maistu ja urheilu koetaan erityisenä suorituksena tai ponnistuksena. Mä oon jossain määrin etuoikeutettu siinä, etten ole koskaan kokenut niin. Mä oon aina tykännyt urheilla kaikkea ja nauttinut siitä itse tekemisestä enkä tuijottanut tuloksia. Urheilu on mulle paras anti-masennuslääke ja nyt keski-iällä koen, että se on myös paras vakuutus vanhenemista vastaan. Mä meen salille yleensä aamuisin 5-6 aikoihin – se on paras tapa herätä.
Onko sinulla urheilun tai liikunnan suhteen joitain tavoitteita/unelmia, jotka haluaisit vielä toteuttaa?
Silloin parikymppisinä, kun käytiin kuntosalilla, mä en ikinä nostanut penkistä sataa kiloa. Puolustukseksi voidaan ehkä sanoa, että mulla oli silloin elopainoa joku 60 kiloa. Viime vuodenvaihteen tienoilla asetin tavoitteeksi, että heinäkuun aikana nousee 100 kiloa. Täytän silloin 45. Uskon, onnistun tässä. Nyt olen jossain 95-97,5 vauhdissa.
Ja kun en voi tietenkään pelkkää penkkiä treenata, niin käytän Ossi Ahdolta saamaani kaavaa tavoitteissa. Se on tämä:
Penkki 1,25x elopaino
Pystypunnerrus 0,8x elopaino
Leuanveto lisäpaino 0,5x elopaino
Maastaveto 2x elopaino
Kyykky 1,5x elopaino
Penkki on mennyt jo yli, kyykky ja pystypunnerrus saavutettu. Leuoissa ja mavessa on vielä tekemistä, mutta kyllä ne viimeistään ensi syksyn aikana menee. Painan 73 kiloa.
Lisäksi olen ottanut maltillisen alle 4 tunnin maratontavoitteen ja lumilautailussa olen päättänyt, että pohja on toistaiseksi saavutettu; en mä enää samoja juttuja tule tekemään kuin joskus nuorempana, mutta kyllä mä nykytasosta aion vielä kehittyä. Viisikymppisenä haluan olla vähintään yhtä hyvässä kunnossa kuin 45-vuotiaana.
Mikä on paras muistosi urheilun/liikunnan parissa?
Hyviä muistoja on lukemattomia esimerkiksi maratonilta ja futisleireiltä, mutta parhaat liittyvät kuitenkin varmaan lumilautailuun. Lumilautailun vuoksi on kuitenkin tullut eniten reissattua niin kotimaassa kuin ulkomaillakin ja siihen liittyy myös paljon kaikkea muutakin yhteisöllistä ja lopun elämää kestäviä ystävyyssuhteita. Mutta jos yksi pitää sanoa, niin ehkä se on meidän itse 15-16 ikäisinä rakentama hyppyri Haukilahdessa. Sinne mentiin sankoin joukoin ja sitä tuli jengi laskemaan kauempaakin. Keväällä osallistuin Banked Slalomin SM-kisoihin. Kirjoitin siitä jutun Rodeo-lehteen, mikä kertoo tästä lumilautailun maagisesta yhteisöllisyydestä.
Mitä terveisiä haluat lähettää The Home of Sports lukijoille?
Peter Attian Outlive-kirja. Lukekaa se. Tai jos kirja tuntuu raskaalta, kannattaa kuunnella Attian haastattelu Tim Ferrisin, Jordan Petersonin tai Joe Roganin podcasteista. Olen kuunnellut itse ne kaikki ja isossa kuvassa kaikissa asia on sama. Siitä värittyy aika vahvasti kuva, että jos urheilu ei sellaisenaan kiinnosta, niin jos sua kiinnostaa saada enemmän terveitä vuosia ja pitää vakavia tauteja loitolla, kannattaisi urheilun alkaa kiinnostaa viimeistään eilen.
