Mika on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Viimeiset viisi vuotta hän on toiminut Vierumäki-yhtiöissä talousjohtajana. Koko työuran Mika on toiminut erilaisissa johtotehtävissä esim. Keskolla, Hartwallilla, Rautella, UPM:llä ja Lahti Aqualla. Analytiikka ja analyysit ovat olleet lähellä hänen sydäntään, joten hän rakastaa murskata numeroita ja kehittää niin järjestelmiä kuin prosesseja. Perheeseen kuuluu vaimon lisäksi kaksi aikuista lasta. Tytär opiskelee tanssinopettajaksi Oulussa ja poika on pelannut jääkiekkoa tämän kauden Landshutissa Saksassa U-20 joukkueessa. Tulkinta ei ole ollenkaan väärä, jos kuvaa Mikan perhettä liikunnalliseksi.
Kuinka liikunnallinen / urheilullinen oli lapsuutesi?
Lapsuuteni oli hyvinkin liikunnallinen. 70-luvulla televisiossa oli vain kaksi kanavaa, joten aikaa ei juurikaan vietetty TV:n äärellä. Olen paljasjalkainen lahtelainen, joten minulla oli etuoikeus asua lähellä monipuolisia liikuntapaikkoja. Kavereiden kanssa pelattiin keskenään monipuolisesti eri lajeja: pipolätkää ja minisuksilla (”minarit”) metsässä laskemista talvisin ja jalkapalloa sekä pesäpalloa kesäisin. Ala-asteella muistan murtomaahiihdon olleen suosikkini ja taitaa vanhemmillani olla vieläkin jemmassa menestyksestä useampi lusikka. Luokkakavereita kuului silloin myös Lahden Hiihtoseuraan, mutta itse en vielä silloin innostunut seuratoiminnasta ja tavoitteellisesta treenaamisesta. Yläaste meni aika paljon samojen lajien kanssa, mutta lukio aikaan löytyi vielä squash, jota hakattiin monta kertaa viikossa.
Mitä urheilu sinulle antaa ja mikä siinä on parasta?
Koska työni ei ole fyysistä, vaan kuorma on pitkälti henkistä, ja päivät välillä hyvinkin pitkiä, antaa urheilu sille hyvän vastapainon stressin purkuun. Ainakin omalta kohdalta siinä saa hyvin nollattua pään ja endorfiinit valtaavat kropan hyvän treenin jälkeen. Uskallan väittää, että urheilu on antanut minulle enemmän kuin ottanut. Tykkään urheilla niin yksin kuin yhdessä muiden kanssa. Välillä on hyvä tehdä välitilinpäätös itsensä kanssa esimerkiksi pitkällä hiihtolenkillä ja joskus taas on hauska fillaroida kavereiden kanssa, vaikka Vesijärvi tai Päijänne ympäri kiertäen. Ehkä työstäni tuttu asioiden mittaaminen on myös tärkeää, siksi lienee mielenkiintoista seurata omaa kehitystä. Vaikka tykkään kilpailla eri lajeissa numerolappu rinnassa, niin ensisijaisesti kilpailen itseäni, en muita vastaan. Aiemmin tavoitteena on ollut tehdä omia ennätyksiä, nyt ehkä enemmänkin pyrkiä estämään niiden luisuminen alaspäin.
Onko sinulla urheilun tai liikunnan suhteen joitain tavoitteita / unelmia?
Voisiko tavoite olla se, että pysyisi suhteellisen terveenä ja pystyisi liikkumaan mahdollisimman vanhaksi? Kun viime kesänä poljin maantiepyörällä mökille, niin 83-vuotias isäni tuli mökkitiellä vastaan pyörällä; oli ollut tekemässä tuoreita vastoja saunomista varten. Pitäisin kyllä tuota unelmana. Olen ehkä inhorealisti sen suhteen, että kun ikää on 50+, niin omien uusien ennätysten tekeminen käy haastavammaksi, ei toki mahdottomaksi. Täyden matkan triathlonit olivat aikanaan unelma, ja se unelma tuli neljä kertaa toteutettua, joka silloiseen lapsiperhe -ja työtilanteeseen nähden olivat erinomaisia suorituksia. Siitä iso kiitos kuuluu rakkaalle vaimolle. Hiihtäminen on edelleen lähellä sydäntä ja Finlandia-hiihdon osalta olisi jo hiihtoneuvos, jos korona ei olisi sotkenut järjestelyjä viime vuosien osalta. Siitä olenkin miettinyt olisiko vielä mahdollista tulla Worldloppet Gold Masteriksi, jossa pitäisi kilpailla kymmenen pitkää Worldloppet-kilpailua Euroopassa, joista vähintään yksi toisella mantereella. Aika näyttää.
Miten pystyt yhdistämään tavoitteellisen liikkumisen ja vaativan työn yhteen?
Kyllä kaikki lähtee hyvästä kalenterin hallinnasta, miten asioita sovitaan hoidettavan niin töiden, perheen kuin harrastusten osalta. Lapsiperheen ruuhkavuosina se oli kyllä aikamoista luovimista, kun lapsia myös kuljetettiin harrastuksiin. Silloin tuli juostua paljon, koska se oli nopein tapa hyödyntää aika lasten harjoitusten aikana, ettei tullut tuhlattua sitä aikaa autossa edestakaisin istuen. Jos lapsilla oli pidemmät treenit, ehti välillä tekemään vähän pidemmän ja napakan pyörätreenin. Aikaiset arkiaamut ovat myös hyvää aikaa treenata, koska siinä saa virtaa aivan eri tavalla päivään. Olen huomannut omalta osaltani näiden treenien parantavan työminäni performanssia siltä päivältä.
Minkä vinkin haluat antaa liikkumiseen The Home of Sports sivuston lukijoille?
Uskon vahvasti sanontaan: liike on lääke. Liikkeeksi riittää kävely metsässä, aina ei tarvitse mennä räkäposkella. Mutta kyllä sitä varianssiakin tarvitaan eli ei ole hyvä jäädä junnaamaan samoja treenejä samoilla sykkeillä. Omalta osaltani pystyn jo sanomaan, että palautumiseen kannattaa antaa kropalle enemmän aikaa iän lisääntyessä. Erityisesti huomaa, jos työssä on ollut vielä ekstra kuormaa, niin silloin ei välttämättä irtoa se paras maksimikestävyysharjoitus. Silloin esimerkiksi kävely tai lumikenkäily metsässä rakkaan ihmisen kanssa voi tehdä hyvää niin kropalle, sielulle kuin parisuhteellekin.
