Uinti on lähtökohtaisesti ihmiselle haastavaa. Ihminen on maaeläin, jolle vesi on vieras elementti. Aina veteen joutuessamme sykkeemme kohoaa, hengitys muuttuu pinnallisemmaksi, jäykistymme. Aivomme kertovat, että vesi ei ole meille luonnollinen paikka. Reaktio on primitiivinen. Onneksi sen voimakkuutta voi oppia säätämään.
Nuorena opittu uintitaito kantaa hedelmää. Vanhempana uinnin opettelu on haasteellisempaa, mutta onnistuu, kun vain kärsivällisyyttä, harjoitusintoa ja opetusta on tarjolla. Jokaisesta kaupungista löytyy seurojen järjestämiä tekniikkakursseja aikuisille. Monet uimavalmentajat, uimarit ja triathlonvalmentajat tarjoavat myös yksityisopetusta tekniikan oppimiseksi. Uimakurssit ovat entistä suositumpia ja niiden avulla saadaankin hyvä startti lajiin. Jos uidaan alusta asti vain omien tuntemusten ja ajatusten kanssa, toistetaan jatkuvasti samoja virheitä. Valvova ja ohjaava silmä tarttuu virheisiin heti alkuvaiheessa ja suurimmat virheet saadaan karsittua pois.
Myös mahdollinen vesipelko on voitettavissa. Tällöin liikkeelle lähdetään uimakoulun perusteista, puhalletaan perunoita veteen ja pikkuhiljaa laitetaan päätä pinnan alle. On syytä myös muistaa, että ilman uimalaseja ei kannata uida. Lasit tuovat turvallisuuden tunnetta ja vedessä myös näkee paremmin.
Vedessä pitää viettää aikaa
Uinnin oppiminen vaatii paljon vedessä vietettyä aikaa ja runsaasti kilometrejä. Perusperiaate on tutustua veteen. Kyse ei ole pelkästä uinnista, vaan sukeltelusta ja kellumisesta. Lapsesta asti pitäisi tehdä erilaisia kelluntaharjoitteita ja olla paljon vedessä. Näin opitaan hahmottamaan se, miten keho käyttäytyy vedessä.
Kasvojen veteen kastaminen on monien mielestä epämukavaa. Pään veteen laittaminen ja keuhkojen hengitysilman veteen tyhjentäminen on kuitenkin tärkeää uintityylien oppimisen kannalta. Jos keuhkoja ei tyhjennetä veteen, jää hiilidioksidia keuhkoihin sisään ja happi loppuu uinnin aikana. Pään pinnalla olon aikana ei ehditä tyhjentämään keuhkoja ja hengittämään happea, vaan tyhjennys on tehtävä pään ollessa vedessä.
Veteen hengittämistä voi harjoitella aluksi siten, että seisotaan altaassa jalat pohjassa ja puhalletaan veteen yhtä aikaa suun ja nenän kautta. Välillä otetaan happea ja harjoitus toistetaan muutamia kertoja. Aluksi kastellaan vain suu, sitten nenä ja silmät. Pikkuhiljaa päätä viedään syvemmälle, kunnes puhaltaminen veteen sujuu luontevasti.
Liikkuvuus tai sen puute
Aikuisisällä uinnin aloittavilla hartiaseudun liikkuvuus on yleensä heikko. Oikea tekniikka edellyttää hyvää liikkuvuutta nimenomaan niska-hartiaseudulla ja lavoissa. Siksi liikkuvuusharjoittelu on syytä ottaa rutiineihin mukaan.
Jos olkanivel on jäykkä, se saa helposti aikaan lantion keinumisen. Huonon liikkuvuuden myötä uinti menee usein kiemurteluksi, jossa liikettä tapahtuu myös sivusuuntaan.
Usein aloittelevan uimarin nilkat ovat todella jäykät. Jäykkiin nilkkoihin auttavat venyttely ja liikkuvuusharjoittelu. Yliliikkuvuudesta ei ole uimarillekaan mitään hyötyä. Liiallinen kumimaisuus tuo helposti mukanaan vaivoja.
Uinnin voi hyvin yhdistää kuntosalilla käyntiin, lenkkeilyyn, vesijuoksuun tai muuhun liikuntamuotoon. Vedessä on erinomaista palautella voimaharjoittelussa tai juoksulenkillä kuormittuneita lihaksia.
Aloittelevan uimarin muistilista
- Oleskele ja leiki vedessä paljon.
- Aseta itsellesi tavoite. Se voi olla kilometrin yhtäjaksoinen uinti, jonkun uintilajin tekniikan opettelu tai se, että uimisesta tulee osa arkeasi.
- Hanki kestävästä materiaalista valmistettu uimapuku. Puvun pitää olla napakka, mutta se ei saa hiertää eikä kiristää.
- Osta hyvin istuvat uimalasit. Paras malli löytyy kokeilemalla erilaisia vaihtoehtoja.
- Muista uimalakki! Kasvoille valuvat hiukset häiritsevät harjoittelua, eivätkä altaassa lilluvat irtohiukset lisää kenenkään viihtyvyyttä.
- Opettele oikea tekniikka. Mene uintikurssille.
- Älä luovuta. Uinnin opettelu vaatii etenkin alussa sitkeyttä.
