URHEILUN KOTI

The Home of Sports on media täynnä kestävyyttä, nopeutta ja voimaa. Elämyksiä, tapahtumia, haastatteluja ja vinkkejä juuri sinulle!

TRIATHLONKOULU

Tavoitteet triathlonissa

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp
Parasta tavoitteiden asettamisessa on se, että ne voi asettaa itse. Tavoitteen asettamisessa kannattaa olla rohkea, koska kaikilla on unelmia ja toteutuakseen ne vaativat tekoja.

Teot lähtevät liikkeelle tavoitteista ja päätöksistä tehdä töitä niiden eteen. Liikunnalla on aina tavoite. Osalle se voi olla hyvä olo, osalle se voi olla keino saada paino kuriin. Osa kilpailee tavoitteellisesti haastaakseen itsensä lisäksi jopa muita.

Tavoite on tärkeä

Kaikki tavoitteet ovat lähtökohdaltaan yhtä haastavia ja olipa tavoite mikä tahansa, sen saavuttaminen on aina palkitsevaa. On klisee sanoa, että matkasta pitää pystyä nauttimaan vähintään yhtä paljon kuin päämäärästä, mutta se on vain harvinaisen totta. Lisäksi mitä paremmin matkasta pystyy nauttimaan ja saamaan siitä ilon sekä onnistumisen hetkiä, niin sitä suuremmalla todennäköisyydellä myös saavuttaa tavoitteen.

Haasteita riittää

Tavoitteen saavuttamiseen liittyy epävarmuutta, haasteita ja epätoivon hetkiä. Tavoite ilman haasteita, ei ehkä olekaan tavoite, vaan itsestäänselvyys. Kohtaamalla matkalla haasteita ja vastoinkäymisiä, joita usein tulee pyytämättä, on päämäärän saavuttaminen tai matka sinne jopa palkitsevampaa. Tavoitteen asettamisessa on hyvä huomioida jo alkutilanteessa se, joutuuko tavoitteen eteen tekemään uhrauksia, vai ovatko tavoitteen eteen tehtävät asiat omassa ajattelussa enemmän plusmerkkisiä? Mitä enemmän tavoitteen saavuttamiseksi tehtävistä asioista löytää plusmerkkejä, sitä parempi.

Hyvä tavoite

Hyvä tavoite on riittävän korkealla, jotta se motivoi yrittämään ja haastamaan itsensä. Hyvä tavoite on myös jaettu pienempiin osiin, koska jos sattuu käymään niin, ettei tavoite toteudu, on helpompi löytää matkasta positiivisia asioita, eikä siihen käytetty aika tunnu jälkikäteen uhraukselta tai hukkaan heitetyltä.

Hyvä tavoite on sellainen, jonka maistelu saa aikaa pieniä (tai isompia) kylmiä väreitä, koska silloin se todennäköisesti kantaa myös vaikeiden hetkien läpi, jolloin epätoivo meinaa vyöryä yli ja olet valmis heittämään hanskat tiskiin.

Vinkkejä tavoitteenasetteluun

• Tunnusta itsellesi rehellisesti mitä haluat ja mikä on unelmasi.

• Mieti, oletko valmis ilman uhrautumista tekemään unelmasi eteen sen vaativan työmäärän ja nauttimaan myös matkasta.

• Selvitä niin hyvin kuin pystyt, ilman kohtuuttoman suurta henkistä tai ajankäytöllistä panostusta, mitä tavoitteen saavuttaminen sinulta vaatii.

• Anna itsellesi aikaa tavoitteen saavuttamiseen ja pilko tavoite riittävän pieniin osiin.

• Ole utelias.