URHEILUN KOTI

The Home of Sports on media täynnä kestävyyttä, nopeutta ja voimaa. Elämyksiä, tapahtumia, haastatteluja ja vinkkejä juuri sinulle!

Perjantaivieras #39: Samuli Vasala

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp
Samuli Vasala on lähes parikymmentä vuotta toiminut urheilumarkkinoinnin ja -myynnin johtotehtävissä auttaen suomalaisia yrityksiä ja erilaisia yhteistyökohteita, pääosin urheiluorganisaatioita, löytämään toisensa. Tällä hetkellä Samuli toimii Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHDON myynti- ja asiakkuusjohtajana vastaten Urheilumuseosäätiön yksityisestä rahoituksesta.

Tämän lisäksi hän auttaa mm. Suomen Urheiluliittoa heidän kumppanihankinnassa ja hänen yrityksensä toteuttaa erilaisia sponsorointiin ja varainhankintaan liittyviä konsultaatiohankkeita. Samulin perheeseen kuuluu erityisopettajana toimivan Kirsi-vaimon lisäksi 12- ja 15-vuotiaat pojat ja kesäkuun alussa ylioppilaaksi valmistuva tytär.

Kuinka liikunnallinen/urheilullinen oli lapsuutesi?

Sanotaan, että sukuvika on kun suksi ei luista. Se piti lapsuudessa paikkansa ja ei se luistanut yhtään sen enempää, vaikka sitä yhä enenevässä määrin tekikin. Suvussa sekä äidin, että isän puolelta oli kovia Finlandia-hiihtäjiä ja yksi olympiavoittajakin, joten sukujuhlissa sitten juostiin, hiihdettiin tai pyöräiltiin – puheissa ainakin. Tämä varmasti tarttui itsellä toiminnaksi, joten lajikirjoon kuului hiihdon lisäksi jalkapallo, suunnistus, yleisurheilu ja joka paikkaan juosten tai pyörällä liikkuminen. Urheilumenestys oli lapsuudessa todella vaatimatonta, mutta jotenkin urheiluun veri veti, sillä ensimmäisellä luokalla ilmoitin toiveammatikseni ammattipyöräilijän ammatin. Sittemmin pääsin ammatikseni urheilemaan kahdeksan vuoden ajan, en pyöräilijänä vaan juoksijana.

Mitä urheilu sinulle antaa ja mikä siinä on parasta?

Urheilu on tuonut ammatin. Toki nykyään siinä kiinnostuksen kohteena on sen kaupallinen puoli ja urheilutoiminnan mahdollistaminen taustavoimana tai kuten itse kutsun työtäni apumiehen työksi. Jos sitten nykyisin ajatellaan urheilua fyysisenä aktiviteettina, niin kyllä itselle sen tuoma vapauden tunne on se juttu. Toinen on äärimmäinen rehellisyys. Kello, kilometrit ja watit kertovat rehellisesti missä mennään. Maantie ei valehtele koskaan.

Tällä hetkellä suhtaudun intohimoisesti itseni kehittämiseen maantiepyöräilyssä. Mikään ei voita kropan äärimmäistä väsyttämistä. Se on jotenkin niin puhdas tunne.

Onko sinulla urheilun tai liikunnan suhteen joitain tavoitteita / unelmia, jotka haluaisit vielä toteuttaa?

En suhtaudu tavoitteisiin orjallisesti. Suunta on tärkein ja matka. Urheilufanina unelmani on kokea paikan päällä minun oma BIG FIVE: Olympialaiset, Tour de France, Jalkapallon MM, Yleisurheilun MM ja Wimbledon. Näistä yleisurheilun MM-kisat olen kokenut urheilijana. Kaksissa olympialaisissa olen työskennellyt Olympiakomitean markkinointiyhtiön toimitusjohtajana ja viime kesänä olin Tour de Francessa rehellisenä urheilufanina. Jalkapallon MM ja Wimbledon ovat vielä kokematta.

Oman treenaamisen suhteen toivoisin pystyväni säilyttämään tämän elämäntyylin, missä fyysinen harjoittelu kuuluu joka päiväiseen arkeen. Oman juoksijan urani päättymisen jälkeen minulla oli lähes 15 vuoden jakso, jolloin harjoittelin todella vähän, alle 50 tuntia vuodessa. Vuonna 2021 tein ison elämänmuutoksen ja olen nyt pari vuotta harjoitellut pyöräilypainotteisesti noin 500 tuntia vuodessa. Elämänlaadun parantuminen on ollut valtavaa.

Mikä on paras muistosi urheilun/liikunnan parissa?

Olen kokenut melkoisia huippufiiliksiä urheilun kautta: isojen sponsorisopimusten tekeminen, maailman parhaiden urheilijoiden suoritusten ihaileminen, omat urheilusuoritukset ja omien lasten kokema liikunnan ilo. Ehkä paras muisto on kuitenkin tällä matkalla hyvin monenlaiset kokemukset ja hetket, joita on koettu ihmisten kanssa yhdessä – muistot, jotka ovat jaettuja.

Myös urheilun vahvistavat kokemukset ovat todella upeita muistoja: loukkaantumisien toipumisista ennätyksiin tai yksinkertaisesti lenkin jälkeen tulevat ahkeruuden tunteet.

Mitä terveisiä haluat lähettää The Home of Sports lukijoille?

Tsemppiä kaikille säännölliseen liikkumiseen. Lukijoina on varmasti paljon triathlonia harrastavia. Jos joskus näette minut triathlonin lähtöviivalla, katsokaa hieman perään uintiosuudella, sillä olen todella huono uimari ja auttakaa tarvittaessa vedestä ylös. Mutta siinäkin taas: se on varmasti hauska yhteinen kokemus!

Lue lisää

2023 on suomalaisen triathlonin juhlaa

Suomalainen triathlon syntyi Joroisissa 1980-luvun alussa. Joroisten Sporttiklubi järjesti Suomen ja koko Pohjoismaiden ensimmäiset triathlonkilpailut 23.7.1983 Joroisissa. Suomalaisen triathlonin alkuvuosia muisteltiinkin useissa yhteyksissä ja lajikonkareilta

Harvinaista herkkua luvassa MM-Lahdessa

IRONMAN 70.3 MM-kilpailut järjestetään vuosittain eri paikkakunnalla. Ns. puolimatkan MM-mitaleista taistellaan nyt ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa ja Suomessa. Paikka MM-kilpailuihin ansaitaan karsintakilpailuista, joita on vuosittain yli

Hiihtokausi käynnistyy Imatralla

4 tunnin hiihto on hiihtokauden 2023-2024 avaus, joka hiihdetään Imatralla 4.11.2023.  Tapahtumakeskuksena toimii Imatran ensilumenlatu. Pe 3.11.2023 Vapaat harjoitukset ensilumenladulla klo 16.00–21.00.Tapahtumatoimisto auki Imatran kylpylällä