Perjantaivieras #20: Nanna Wiklund

Perjantaivieraana on tällä kertaa Anna-Stina (Nanna) Wiklund. Nanna on helsinkiläistynyt kokkolalainen, joka työskentelee rahoitusalalla vastuullisuusjohtajana. Nanna on innokas kestävyysliikkuja.

Nanna asuu yhdessä toisen kestävyysurheiluintoilijan Hannun, sekä Bostoninterrieri Deian kanssa Jätkäsaaressa Helsingissä. Monipuolisesti liikkuvalla Nannalla on takana 7 Ironman-kilpailua, 7 triathlonin puolimatkaa, lukuisia perus- ja sprinttimatkoja sekä 5 maratonia, Team Rynkeby -pyöräilyä ja Downhill Swim. 

– Liikunta tuo mukavasti elämyksiä ja haasteita. Näen, että tämä päivän yhteiskunnassa asiat ovat välillä tehty liian helpoiksi meille, eikä ihmisten tarvitse tänä päivänä haasta itseään tarpeeksi (fyysisesti). Toivoisin voivani omalla esimerkilläni näyttää, että mitä vain voi saavuttaa kunhan suuntaa mielensä siihen ja ympäröi itsensä samalla tavalla ajattelevilla ihmisillä. Tämä auttaa sekä pienten että suurtenkin vastoinkäymisten/haasteiden kohtaamiseen elämässä yleisesti.

Onko sinulla lapsuudesta ja nuoruudesta taustaa liikunnasta / urheilusta?

– Olen kasvanut saaristossa, joten vedessä oleminen oli kesäisin täysin luontaista kaveripiirissä. Ylä-aste iässä hevoset veivät lähes kaiken vapaa-ajan, kunnes kiinnostus lopahti ja aloin pelata koripalloa. Opiskeluaikana kävin kuntosalilla ja jumppatunneilla. Olin 2005 vaihto-oppilaana Ranskan Grenoblessa, jolloin päätin, että huolehdin kunnostani vain ulkona juoksemalla (laskettelun ohessa), ja silloin kipinä kestävyysurheiluun varsinaisesti syttyi. Ensimmäisen puolimaratonin juoksin Kokkolassa 2006. 

Mikä sinua motivoi liikkumaan?

– Liikunta pääsääntöisesti antaa energiaa arjen keskellä. Kisat ja harjoitusleirit upeissa matkakohteissa tuovat motivaatiota harjoitteluun. Kun tätä saa tehdä yhdessä mahtavien tyyppien kanssa, eivät muut vaihtoehtoiset vapaa-ajanviettotavat houkuttele lainkaan. 

Haluan testata omia fyysisiä rajoja erilaisten kestävyyshaasteiden kautta. Uskon myös, että liikkumalla monipuolisesti voi auttaa ennaltaehkäisemään useita ikääntymiseen liittyviä negatiivisia asioita. 

Millainen liikkuja olet, mitkä lajit kiinnostavat eniten?

– Liikun monipuolisesti sen hetkisen vuodenajan mukaan. Juoksu on ykkössuosikki sen helppouden takia. Kengät vain jalkaan ja menoksi. Kaikki luonnossa tapahtuva liikuntaa on lähellä sydäntä. Talvella hiihtoa, kesällä pyöräilyä ja uintia. Kuntosali on mukana ympäri vuoden. 

Mitkä ovat tärkeimpiä asioita, joita liikunta sinulle antaa?

– Terveyshyödyt ovat selkeä ykkönen! Liikunta on elämäntapa. Lisäksi hienot ystävyydet, joita on syntynyt vuosien varrella. Ja upeat elämykset. 

Onko sinulla jotain tavoitetta liikunnan / urheilun parissa, joita haluat toteuttaa?

– Viimeistään N80-sarjassa aion olla IRONMAN MM-kisoissa 🙂 Ennen sitä World Marathon Majors -sarja läpi. Tällä hetkellä harjoittelen Lontoon maratonia varten, jossa tavoitteena on 3.40 aika. Se on karsintaraja Bostonin maratonille, jonne mielelläni osallistuisin. 

Lue lisää

Perjantaivieras #50: Teemu Virtanen

Teemu Virtanen on Lahdesta kotoisin oleva ultrahiihtäjä ja toimittaja. Tuoreimpana suorituksena Teemu teki 24 tunnin hiihdon ME:n Lahdessa maaliskuussa 2024. Uudet vuorokauden hiihdon ME-lukemat ovat nyt 475,88 km.

The Home of Sports

Urheilun koti

The Home of Sports on media täynnä kestävyyttä, nopeutta ja voimaa. Elämyksiä, tapahtumia, haastatteluja ja vinkkejä juuri sinulle!

Tapahtumat

Home of Sports tapahtumissa kestävyysurheilu on keskiössä. Tervetuloa mukaan ammattitaitoisesti järjestettyihin tapahtumiimme, joissa kaikki viihtyvät.

Kaikki tapahtumat →

Lajikoulut

Olitpa aloittelija tai jo pidemmälle ehtinyt harrastaja, lajikouluistamme löydät vinkkejä harjoitteluun sekä valmiita harjoitusohjelmia tapahtumien valmistumisen tueksi.

Kaikki lajikoulut →