URHEILUN KOTI

The Home of Sports on media täynnä kestävyyttä, nopeutta ja voimaa. Elämyksiä, tapahtumia, haastatteluja ja vinkkejä juuri sinulle!

Finntriathlon Hall of Fame 3: Jouko ”Jöögi” Kutvonen

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp
Jouko oli ikäluokkansa kärkitason maileri 80-luvulla ja siten myös Juoksija-lehti kuului mielenkiinnon kohteisiin. Juoksija-lehdessä oli ollut juttua Hawaijin kisasta alkuvuodesta -82. Varpajaissaunan lämpötilan noustessa tuli porukassa puhetta, kuinka saataisiin eloa kuihtuvaan maalaiskylään Joroisiin.

Jouko kertoi Hawaijilla käytävästä kolmiottelusta, josta oli lukenut Juoksija-lehdestä. Täysiä matkoja pidettiin saunojien keskuudessa vielä turhan eksoottisina ja matkat päätettiin puolittaa. Joroisten puolimatkan kilpailu onkin tiettävästi ensimmäinen lajissaan koko maailmassa.

Joukon vastuualueena oli kilpailureitit ja liikennejärjestelyt. Urheilumiehenä hän piti huolta kilpailun ja tapahtuman kehittämistä nimenomaan urheilulliseen suuntaan, mikä ei lajikulttuurin alkuvaiheissa ollut itsestäänselvyys. Laji ja tapahtuma olivat lähellä sydäntä myös triathlonin ”uuden tulemisen” aikaan, vuoden 2006 jälkeen ja hyvin usein keskustelut kääntyivät tapahtumaan ja sen kehittämiseen.

Valitettavasti myöskään Jouko ei saa enää nauttia Joroisten kisan tunnelmasta keskuudessamme, mutta elää varmasti vahvasti osana Joroisten henkeä.

Lue lisää

8 tunnin hiihto maaliskuussa

The Home of Sports järjestää yhdessä Lahden Hiihtoseuran kanssa lauantaina 9.3.2024 Lahdessa 8 tunnin hiihdon. Tapahtumaan mahtuu mukaan 100 osallistujaa. Tapahtumakeskuksena toimii Lahden vanha ravirata

Hiihtohaaste Lahdessa tammikuussa

Hiihtohaaste on viestihiihtokilpailu, jossa ladulle houkutellaan kestävyysurheilun ystävät yli lajirajojen. Tapahtuma järjestetään nyt kolmatta kertaa. Hiihtohaasteen taustalla ovat pyöräilyseura Finska Kompaniet, Lahden Hiihtoseura ja The

Hiihtokausi käynnistyi Imatralla

4 tunnin hiihto keräsi 60 hiihtäjää Imatralle lauantaina 4.11.2023. Koko viikon vallinnut pikkupakkanen ja liukas lumi muuttui päivän aikana haastavammaksi, kun kahden ja puolen tunnin

Feelian joukkue hengessä mukana 4 tunnin hiihdossa

”Joukkueemme Jani Jokinen, Aki Pajunoja ja allekirjoittanut on kyllä hyvässä kunnossa, mutta nyt jouduimme kalkkiviivoilla perumaan osallistumisen. Otti kyllä koville pohjalaiselle luonteelle tehdä peruutus, mutta