Ennätykset murskaksi – missä Blummenfeltin raja tulee vastaan?

Kristian Blummenfelt on ihmemies. Blummenfelt on onnistunut voittamaan triathlonin olympiakultaa, ensimmäisen IRONMAN-kilpailunsa ja IRONMANIN MM-kultaa. Viimeisimpänä Blummenfelt piti pilkkanaan seitsemän tunnin rajaa täysmatkalla.

Viime viikonloppuna Saksassa Dekra Lausitzringin moottoriradalla järjestetyssä ennätyskokeessa juoni oli selvä. Blummenfelt ja britti Joe Skipper starttasivat matkaan tähtäimessään seitsemän tunnin alitus täysmatkalla. Joka osuudella heillä oli vetoapua, mikä korostui pyöräilyssä, jossa peesaaminen ei normaalisti ole sallittua. Pyöräilyssä molemmilla oli apunaan joukkueet, jotka huolehtivat vauhdinpidosta. Ja sitä vauhtia todella saatiin.

Nopein sallitulla tavalla tehty täysmatkan aika on myös Blummenfeltin hallussa. Hän teki Meksikossa IRONMAN Cozumelissa viime vuonna uskomattoman ajan 7.21,12. Tosin Cozumelissa uitiin melkoiseen myötävirtaan ja pyöräreitin mitta oli ilmeisesti vajaa. Suoritus oli silti Blummen tyyliin ihmeellinen. Seuraavana listalla on Saksan Jan Frodeno, joka pysäytti kellon viime vuoden heinäkuussa aikaan 7.27,53. Tämän suorituksen Frodeno teki Tri Battle Royal -haastekilpailussa, jossa vastassa oli Lionel Sanders.

Nyt hyökättiin kuitenkin kaikin keinoin seitsemän tunnin rajan kimppuun. Uinnin jälkeen Blummenfelt oli johdossa, sillä uinti sujui hyvään aikaan 48.21. Skipper jäi viisi minuuttia ensimmäisellä osuudella, mutta aloitti tiiminsä kanssa raivoisan takaa-ajon pyöräilyosuudella. Vetotiimissä oli mm. pyöräilyssä menestystä niittänyt britti Alex Downsett, jonka jakama data 180 km suorituksesta oli puhutteleva. Keskinopeus 55,2 km/h ja keskiwatit 313!!!!! Pyöräilyyn kului Skipperin tiimillä 3.16,42. Blummenfeltin ryhmä piti myös kovaa kyytiä päätyen aikaan 3.24,22.

Blummenfeltin kovin ase on ollut aina juoksu. Olympialaisissa hän pudotti Alex Yeen kyydistä ilmiömäisellä juoksulla ja samaa on nähty myös IRONMAN-kilpailuissa. Tälläkin kertaa Blummenfelt laittoi jänisten kanssa kaasun pohjaan ja pisteli Skipperin ohi ennen puolta matkaa. Kun norjalainen paukutteli maratonin aikaan 2.30,50, oli ennätyskokeen loppuaika mykistävä 6.44,25. Skipper suoriutui juoksusta erinomaisesti (2.36,43) ja päätyi loppuaikaan 6.47,36.

Blummenfeltin fanipohjaa ovat lisänneet suhteellisen avoimen harjoitusdatan jakaminen sekä sosiaalisen median aktiivinen hyödyntäminen. Nuorempana aktiivisesti mm. uintia harrastanut norjalainen on tunnettu fyysisesti vahvasta olemuksesta, joka on jopa poikkeuksellisen ”roteva” lajin muihin huippuihin verrattuna.

Blummenfeltin harjoittelu on myös viihdyttävää seurattavaa. Viime vuonna harjoitusohjelmassa oli mm. kaksi alle 14 minuuttiin juostua viiden kilometrin starttia samalla viikolla. Lisäksi mies käy usein lenkillä tunnettujen urheilijoiden ja urheilun ystävien kanssa. Kuvassa Blummenfelt lenkin jälkeen yhdessä Alex Stubbin kanssa.

Blummenfelt tuntuu hallitsevan triathlonkenttää mielin määrin. Kovaa vastusta hän saa norjalaisilta harjoituskavereiltaan, mutta Blummen päänahka kiinnostaa taatusti kaikkia lajin huippuja. Toivottavasti Blummenfelt nähdään Lahdessa MM-kisoissa 2023.

Teksti: Kalle Kotiranta

Lue lisää

Perjantaivieras #50: Teemu Virtanen

Teemu Virtanen on Lahdesta kotoisin oleva ultrahiihtäjä ja toimittaja. Tuoreimpana suorituksena Teemu teki 24 tunnin hiihdon ME:n Lahdessa maaliskuussa 2024. Uudet vuorokauden hiihdon ME-lukemat ovat nyt 475,88 km.

Finntriathlon harjoitusohjelma, osa 3

Vuoden 2024 tapahtumiin tähtäävistä Finntriathlon-ohjelmista löytyy kolme eri tasoista harjoitusohjelmaa. Ohjelmissa on pientä sisällöllistä vaihtelua ja tuntimäärät vaihtelevat eri ohjelmissa 3–8 tunnin välillä / viikko. Toki enemmänkin voi harjoitella, silloin ohjelmiin lisätään pituutta verryttelyiden tai itse harjoitusosioiden kautta.

The Home of Sports

Urheilun koti

The Home of Sports on media täynnä kestävyyttä, nopeutta ja voimaa. Elämyksiä, tapahtumia, haastatteluja ja vinkkejä juuri sinulle!

Tapahtumat

Home of Sports tapahtumissa kestävyysurheilu on keskiössä. Tervetuloa mukaan ammattitaitoisesti järjestettyihin tapahtumiimme, joissa kaikki viihtyvät.

Kaikki tapahtumat →

Lajikoulut

Olitpa aloittelija tai jo pidemmälle ehtinyt harrastaja, lajikouluistamme löydät vinkkejä harjoitteluun sekä valmiita harjoitusohjelmia tapahtumien valmistumisen tueksi.

Kaikki lajikoulut →